Aug 30, 2007

Uutta asfalttia parkilla !

Ihme on tapahtunut. Enkä meinaa mitään henkimaailman juttuja vaan ihan oikeaa ihmettä, nimittäin vissiin eilen, 29.8.2007, tehtiin Oulun betoniparkille lisää uutta flättiä.


Vanhaa kuorittiin onneksi joistain kohti pois ja nyt keskellä olevaa boksia pystyy vetämään. Saumat täsmäävät nyt niin hyvin kun vaan voi täsmätä ja asfaltti on paljon smuutimpaa kun aikasempi flätti jota on esimerkiksi portaiden ja ditsien edessä. Voi pojat. Muun muassa kaikkein pienimmän ledgen alapäähän on tehty asfaltti uusiksi, siinähän oli aivan törkeän huonoa asfalttia, samoten sen keskellä olevan ditsin ympärille kokonaan eli nyt siinä ei ole mitään mörkö-tökki-kohtia. Kerrankin hommat on hoidettu kotiin. Lisäksi vielä kattilanpohjaan oli tehty betonista flätti mutta sitä pitää hioa vielä paljon ennekuin se on vedettävässä kunnossa ja muutenkin altaat on vielä pahasti vaiheessa.

Kävin tänään illalla ihmettemässä uutta todella smuuttia asfalttia ja parkilla oli myös Peffiä ja Osmoakin. Dj-Ala-Tantta sai iteltään olkapään sijoiltaan ja Mäksykin piipahti parkilla. Pistin nyt pari kuvaakin tyrkylle että muutkin saa ihmetellä tätä ihmetystä.

Ps. Se on syksy nyt. Sormia paleli kun raidas ja pimeä pääsi yllättämään. Damn. Fullpipe-sessarit oli sitten epävirallisen virallisesti viimeiset sessarit tälle kesälle, pitää nyt katsoa saako syksyllä mitään skedekuvia aikaseksi kun koulukin alkaa maanantaina.

Pps. Pelleiltiinhän me Kallen kanssa sitte kameralla kun kerran tuli pimeä. Tämä kuva on oikeastaan ainoa vähänkään järkevä jonka tänne kehtaan esille laittaa.

1 comment:

Anonymous said...

Lue koko blogi, melko hyva